QZ – WRAPPING WITH STYLE

 

RAKKAUDESTA LAJIIN JO VUODESTA 2012

TIETOA MEISTÄ

Toimimme autoteippien, tulostusmateriaalien, asennustarvikkeiden sekä ikkuna-, lamppu- ja suojakalvojen maahantuojana. Yritys sijaitsee Hollolassa. Valikoimassamme on sekä oman malliston vinyylejä että muiden brändien tuotteita. Jälleenmyynti tapahtuu qzvinyls.fi-verkkokauppamme sekä jälleenmyyjäverkostomme kautta.

Valmiin valikoiman lisäksi QZ graphics suunnittelee yksilölliset teippaukset toiveidesi mukaan autoihin, moottorikelkkoihin, jetteihin ja liiketiloihin.

 

QZ CREW – MUUTAKIN KUIN PELKKÄ KAUPPA

Toimintamme on syntynyt rakkaudesta lajiin. Ammattitaitoinen henkilökuntamme on kartuttanut osaamistaan jopa yli 20 vuoden ajan, jonka aikana harrastetoiminta on muuttunut kasvavaksi ja alati kehittyväksi yritykseksi. Intohimo ja palava halu pysyä ajan tasalla teknologian tuomien uusien materiaalien, sävyjen ja koostumusten parissa erottaa meidät joukosta. QZ Crew haluaa tarjota asiakkailleen aina parhainta palvelua, sillä:

 

” Me ollaan ne! ”

ANSSI OJAVA
TOIMITUSJOHTAJA

Se mitä emme vielä ole, voimme olla huomenna! Anssi on alan visionääri ja suunnannäyttäjä. Vankalla kokemuksellaan  ja tiedonjanollaan hän on pitänyt ohjat käsissään – since 2012.

info@quartz.fi

TONI KOSKELAINEN
VARASTOPÄÄLLIKKÖ

Maahantuontiin erikoistunut Toni vastaa siitä, että varastoltamme löytyy tarvittavat tuotteet asiakkaillemme. Toni vastaa myös uusien tuotteiden hankinnasta. Hän on ollut mukana toiminnassa alusta lähtien.

toni@quartz.fi

TERHI LAHTINEN
MARKKINOINTI & TALOUSPÄÄLLIKKÖ

Exceleitä ja visuaalisuutta rakastava Terhi pitää asiat numerot hyppysissään. Laskutus, taloushallinnon ja markkinoinnin kehittäminen on hänen osaamisalaansa. Terhi on myös ollut mukana toiminnassa vuodesta 2012.

terhi@quartz.fi

YHTEYSTIEDOT

QZ Group Oy
Laanikuja 2
15870 Hollola
Puh. 010 339 8982

Sähköposti: info@quartz.fi
Verkkokauppa www.qzvinyls.fi

LASKUTUSTIEDOT

Toivomme ensisijaisesti saavamme laskut verkkolaskuina. Laskujemme välittäjänä toimii Apix Messaging Oy.

Verkkolaskuosoite: 003729427809
Operaattoritunnus: 003723327487

Y-tunnus: 2942780-9

LÄHETÄ VIESTI LOMAKKEELLA:

Open chat
Kuinka voin auttaa?
Hei!
Kuinka voin auttaa?